perjantai 15. huhtikuuta 2016

SRK:n julkaisujen menekki

Siionin sydämelle on Siionin Kevään sisarjulkaisussa Päivämiehessä (PM 13.4.2016 s. 9) tuotu huoli SRK:n julkaisujen menekin putoamisesta. Onhan se huolestuttavaa, jos tärkeä viesti ei tavoita kohderyhmäänsä.

Uutinen voisi olla Päivämiehen taloussivuilta, on diagrammia ja sen sellaista. Sanotaan, että julkaisujen yksi keskeinen tehtävä on varojen hankkiminen lähetys- ja leirityöhön. Sinkkareita ei laiteta Spotifyhin, koska se ei tuota. On murhetta siitäkin, että Siionin laulujakin oli ajattelemattomuutta jaettu kännykkäversiona noin vain ennen Keskusyhdistyksen (tm) laulukirjasovellusta. Ja joku jakaa lauluja Youtubessa ilman lupia. Hyvä olisikin näin muodoin uskovaisissa kodeissa aivan kuin puhua tekijänoikeuksien merkityksestä, jotta loppuisi tällainen Veriyljän ylistäminen ihan rahatta ja hinnatta.

En väitä, etteivätkö tekijänoikeudet olisi totta, mutta joskus sitä oikein säpsähtää siihen, että mietitäänköhän sitä aina ollenkaan, mitä julkaisuissa julkaistaan.

Julkaisun tekeminen merkitsee halutun viestin julkiseksi tuomista. Kaikille on selvää, mikä on se Jumalan seurakunnan viesti, joka on julkaisemisen arvoinen ja julkaisujen sisältö.

Jumalan seurakunnan julkaisujen julkistamisen tavoitteena ei mitenkään voi olla lähetystyön rahoittaminen. Julkaisuilla ei rahoiteta lähetystyötä, vaan ne ovat lähetystyötä.

Sitten kun todella alamme tehdä lähetystyötä, jaamme kaikki julkaisut ilmaiseksi ja laitamme tästä Hesarin etusivulle mainoksen.

Ja sitten volyymit kaakkoon. Tässä vielä tämänpäiväinen osuuteni lähetystyöstä:



perjantai 1. tammikuuta 2016

Vierailla (?) tulilla lämmittelemässä

Kuulolla
Olen lestadiolainen kristitty. Joulun aikaan kuuntelin monta saarnaa lestadiolaisten seuroista. Olen kuunnellut ennenkin. Jouluseuroja Jällivaarasta (toisin kuin tavallisia seuroja) pystyi poikkeuksellisesti kuuntelemaan ilman henkilökohtaista tunnistautumista ja salasanaa eli käyttämällä kaikille yhteistä tunnusta ja salasanaa (jotka äkkäsin netistä). Kuuntelupalveluun kirjautumisen jälkeen avautuneet käyttöehdot olivat aika väljät: riitti että halusin kuulla kuuntelemani ja sitoudun siihen, että en levitä kuulemaani Jumalan sanaa äänellisessä tai kirjallisessa muodossa eteen päin (näin en teekään enkä muistaisikaan, vaan kerron yleisellä tasolla). Seuroissa kuultavaa puhetta kutsutaan muuten Jumalan sanaksi. 

Mitä kuuluu?
Kuulin jouluseuroista lestadiolaista sananjulistusta. Voisi arvioida aika vähän (jos mitään) muuttuneen esimerkiksi viimeisen 116 vuoden aikana. Kuulin kaanaan kielistä Raamatun selittämistä jonkinlaisena tajunnanvirtana siten, että puheita oli arvattavasti jonkin verran valmisteltu etukäteen, mutta saarna eteni aika vapaamuotoisesti monenlaisten asioiden ympärillä pyörien. Puheet noudattivat aina samaa kaavaa: pitkät alkulätinät, sen jälkeen useimmiten aika pitkän raamatunpaikan lukeminen erillisen lukijan toimesta ja tekstin sekä kaikenlaisen siihen löyhästi liittyvän noin tunnin kestävä selostus runsaasti myös aiheeseen viittaavia raamatunkohtia muistellen. Saarnan loppupuolella meille kuulijoille todistettiin synnit anteeksi annetuksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Mummot kiittivät monesti kovaäänisesti. Saarnaajat puolestaan olivat tunteneet itsensä niin kylmiksi, että kysyivät, vieläkö saavat uskoa syntinsä anteeksi annetuksi. Näin niiden yhteen ääneen todistettiin olevan. 

Lestadiolaisessa saarnassa tuntuu leimallista olevan konservatiivisuus, vahva raamatullisuus ja periluterilaisuus määrätyin painotuksin. Pelastus tulee yksin armosta eikä ole siinä meillä kuulkaa mitään osaa eikä arpaa ei niin mitään. Kuulostaa myös Herramme kärsineen kovasti meidän syntiemme ja perin huonon vaelluksemme tähden. Hänet olemme naulanneet ristinpuuhun. Kovasti korostetaan, että kristitty on samaan aikaan syntinen ja vanhurskas, jälkimmäistä yksin Kristuksen tähden. Saarnoissa näiden asioiden käsittely vuorottelee luontevasti ja tottuneesti esimerkiksi tietokoneesta, kännykästä, koreudesta, televisiosta, kuoroissa laulamisesta, huoruudesta, kynttilöiden polttamisesta kotona, pääsiäisrisuista, otsatukasta, kuntosalilla käymisen vaaroista, ikoneista ja urheilutulosten seuraamisesta saarnaamisen kanssa. Vanhempia rohkaistaan ja tuetaan aika tavalla. Tehtävähän on raskas ja vastuullinen. Virheitä kasvatuksessa tapahtuu ja taitamattomuutta ja väsymistä. On hyvä pitää aivan seurojakin lasten kanssa eli pyytää omaa kovuuttaan anteeksi.

Lestadiolaisuudelle on siis tyypillistä, että usko ei jää vain korkeisiin sfääreihin, vaan se tuodaan arkielämään ja kernaasti myös arkisten valintojen tasolle. Armon sanotaan opettavan. Kristitty ei nimittäin ole lain alla, vaan palvelee Herraa ja lähimmäistään ilolla. Arvaan olevan niin, että kukin valitsee sopivasti vähän sinne päin. Kuitenkin pitää olla valppaana kuten viisi neitsettä konsanaan. Perkele nimittäin tietää, että nyt kun eletään viimeisiä aikoja, sillä on näinmuodoin kiire. (Puhe on paikoin aika karskiakin.)

Lapsi uskoo, voi hyvä tavaton että uskoo niin mahottomasti. Kastekin on tärkeä, mutta ei pelastuksen ehto, vaan hyvän omantunnon liitto ja kasteessa elämme jokapäiväisessä parannuksessa. Jumalan seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta. Niin jätti Jeesus lukittujen ovien takana avainten vallan seurakunnalleen - omilleen. Kalliin kristillisyytemme piirissä on siis pelastus. 

Huoruus on kamala synti, mutta kaikkein pahinta huoruutta on hengellinen huoruus, kuullostaa lestadiolainen opetus olevan, koska näin sanottiin.

Aika on vaikea ja maailma on paha. Muualla tuntuu olevan luopumusta ja oikeaa oppia ei siellä ole. Luterilaisella kirkolla menee huonosti, on vähän sellainen paavin apukirkko. Maailma ahdistelee lestadiolaisia eikä ymmärrä mutta pilkkaa kyllä. Kristittyjen välillä tulee rakkauden vallita. Mutta niin on lestadiolaisuuden sisälläkin voimia, jotka ovat aivan kuin sisältä päin yhteistä rakkautta nakertamassa. Arvostellaan eikä arvosteta kristillisyyden vastuunkantajia, jotka tekevät vaikeaa työtään tällaisina pahoina maailmanaikoina. 

Lapinhuoneenhallitus
Noh, sitten kuultaa tietenkin läpi myös se kuuluisa lestadiolaisuudessa lymyilevä väärä oppi hengellisestä hallituksesta. Mitä niitä hallituksia nyt olikaan, Lapin vanhimpia ja huoneenhallituksia ja sen sellaisia johtokuntia? Kyllähän me käsitämme tällaiset puheet vääriksi, viitataan niillä sitten kumpaan tahansa, joko Hepr.12:22-23 tai 1. Kor:4:1-2 omintakeiseen tulkintaan. Mutta koitetaan nyt kuitenkin elää noittenkin kanssa, riitahan siitä muuten syntyy kalliissa kristillisyydessämme. Yritetään siis vielä kestää heikkoa veljeä, koska eihän sitä pelastuta nyanssien vuoksi vaan elävän uskon kautta Kristuksen tähden ja seurakunnastakin tulee käsittää, että se on "uskovien yhteisö, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein toimitetaan"...

Separaattorit
Jos yhtään katsotaan läpi sormien itse kuhunkin ihmiseen kuuluvaa inhimillistä heikkoutta, häilyvyyttä ja taitamattomia sanoja, en osaa nimetä yhtään varsinaista opillista eroavaisuutta lestadiolaisuudessa. Mutta mutta, tuohon viimeisimmäksi mainitsemaani asiaan liittyen kuuluukin lestadiolaisuudessa nyt sitten aivan erikoisen kummia:

Jotkut lestadiolaisista ovat lähteneet avoimen lahkoutumisen tielle, mikä on noussut kirkollisen uutisoinnin kärkeen. Katso hyvä tietolähde, jossa on kootusti paljon aiheeseen liittyvää. Tiettävästi ilman yhdistyksen toimielimissä tehtyä virallista päätöstä on Lapista tulleen hengellisen ohjauksen perusteella alettu monella paikkakunnalla jakamaan ehtoollista ihan itte. Syyksi toiminnalle selitetään väitetty luterilaisen kirkon siirtyminen kohti katolilaista kirkkoa tavalla, jota väitettä on tavallisen luterilaisen aika hankala ymmärtää. Kuuma peruna on esimerkiksi uhrivirsi/kolehti (alkukristillisyydessä ehtoollisen yhteydessä kukin jakoi omastaan). Toinen uloslausuttu syy on se, että jossain on ollut joskus joku ongelma saada kirkolta sellaisia palveluita kuin on edellytetty. 

Lestadiolainen maallikkosaarnaaja Karhu sanoitti Kotimaa24:n haastattelussa ehkä tarkoittamattaan herätysliikkeen kirkon ulkopuoliseksi lahkoksi puolustautumalla niin, että "kyse ei ole luterilaisen kirkon ehtoollisesta". Niinpä. 

Sanovat, ettei kirkolla ole "monopolia sakramentteihin". Vielä vähemmän sakramentteja voi ottaa "omiin käsiin", kuten jotkut lestadiolaiset toimintaansa nimittävät. Siis että joku noin vain voisi päättää "ottaa" Jumalan pyhät salaisuudet, ihan "omiin" "käsiin". Sakramentteja ei myöskään voi ikinä ottaa jaettavaksi "puhtain käsin" (tällaistakin ilmaisua käytetään). Puhdasta jakajaa täältä kuoleman varjon maasta ei taideta löytää.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Mitä kuuluu evankeliumin kokonaisuuteen?

Erilaiset iskulauseet ovat tehokkaita ja niitä on aina käytetty myös sananjulistuksessa. Jeesuksella oli tehokas iskulause, joka osui syvälle Messiasta kiihkeästi odottavien juutalaisten sielujen ytimiin - kuulijasta riippuen joko ”parantaen tai pahentaen".
”Mutta sitte kuin Johannes oli vankiuteen annettu ylön, tuli Jesus Galileaan, saarnaten Jumalan valtakunnan evankeliumia, Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi.” (Mark. 1:14-15)
Tämä Jumalan valtakunnan evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka käänsi maailman kirjat aiempaan nähden kerrassaan nurin niskoin: takaisin oikeaksi!

Meillä kristillisyydessä on käytössä myös seuraavanlainen iskulause:

Evankeliumin kokonaisuuteen kuuluvat myös neuvon, nuhteen, opetuksen ja kurituksenkin sanat."

Onkohan kukaan pysähtynyt miettimään, mitä tämä hokema tarkoittaisi. Vaikka se on jo kauan sitten vakiintunut ja vaikka usko herättääkin ojentautumaan siivoon elämään, ei sanonta ole aivan totta. Fraasit ovat petollisia juuri silloin, kun ne ovat siinä määrin oikeansisältöisiä, ettei niiden tarkkaan merkitykseen tule kiinnittäneeksi huomiota.

Evankeliumin kokonaisuuteen kuuluu sanoma jokaisen ihmisen syntien tähden ristiinnaulitusta ja kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta.

Muuhan tarkoittaisi, että neuvon, nuhteen, opetuksen ja kurituksenkin sanojen puuttuessa evankeliumi ei olisi vielä kokonaista evankeliumia. Että jotain vielä puuttuisi täydestä evankeliumista ja tarvittaisiin siten vielä jotain lisää.

Eli että Kristuksen voitto synnistä, kuolemasta ja perkeleestä oli kyllä kelpo alku, kiitos siitä hänelle, mutta täydeksi ja kokonaiseksi ilosanomaksi tämän täydentävät vasta neuvon, nuhteen, opetuksen ja kurituksenkin sanat?

Ei kiitos! Laki ja evankeliumi ovat tässä menossa iloisesti sekaisin.
"Sillä wihollinen tuo aina uusia ja uusia opinkappaleita, niin hurskaassa muodossa, että niiden kautta tulewat horjuwat sielut ja sydämet wietellyiksi. - Emme huoli kuunnella töiden opettajia, ewankeliumin wäärentäjiä, jotka sotkewat ewankeliumin ja lain sekaisin, ja niin sekaopillaan eksyttäwät arat omattunnot ja sydämet pois oikeasta elämän ja rauhan lähteestä, se on Jeesuksen täydellisestä lunastuksesta. Se on wanhan kärmeen kawala ansa, jolla hän ihmisiä kietoo omakseen; että hän näyttää wanhaa alusta saarnattua Ewankeliumia niin woimattomaksi ja waikuttamattomaksi, että sitä pitää alkaa muuttamaan, toisin saarnaamaan ja toisin kirjoittamaan. Uskon saarna on muka löysää ja pehmeää, ihmiset owat waipuneet uneliaisuuteen ja syntiin. Sentähden ei sowi muka tällä ajalla saarnata uskoa, wain pitää saarnata töistä ja pyhityksestä, että ihmiset heräisiwät parempaan walwomiseen ja totisempaan kilwoitukseen. Tässä ilmestyy toinen tapa saarnata ja kirjoittaa. Tällä eksytetään omattunnot uskon sanasta ja Jeesuksen ansioista töihin ja lakiin.” Leonard Typpö 1904, Armo ja totuus, ynnä kristillisiä kirjeitä

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Valtakunta ja Puolue

Mielenkiintoinen radio-ohjelma Horisontti 15.11.2015: Onko Keskusta lestadiolaisten talutusnuorassa?

Raflaavasta otsikosta huolimatta mielenkiintoisia ja realistisia näkökohtia näköalapaikoilta Johannes Alarannalta ja Jarmo Korhoselta. Ei mitään ylilyöntejä, vaan punnittua puhetta. Esimerkiksi Alarannnan havainnot vastasivat aivan omiani.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Mihin tarvitsemme lakia?

Kymmenen käskyn lakia tulee saarnata uskovaisille elämän ohjenuoraksi, synnin muistuttajaksi ja hyvien töiden opettajaksi!

Monelle vanhoillislestadiolaiselle voi olla yllätys, että näin sanomalla olisit vielä 50 vuotta sitten sanoittanut itsesi eriseuraan eikä tällainen väite tarkkaan ottaen vieläkään kuulu meikäläiseen opetukseen. Mistä tässä on kyse?

Jumalan laki on selkeä, rajattu ja vaativa
Jumala on ilmoittanut ihmisille pyhän tahtonsa laissa, joka sisältyy Jumalan sanaan. Jumalan lain sisältö on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. 

Luther sanoo näistä lain mukaisista hyvistä teoista:
"Ensimmäiseksi tulee tietää, että ei ole olemassa muita hyviä tekoja kuin ne, jotka Jumala on käskenyt. Samoin kuin ei ole olemassa muuta syntiä, kuin minkä Jumala on kieltänyt. Sen vuoksi ei ihmisen, joka haluaa tulla tuntemaan ja oppia tekemään hyviä tekoja, tarvitse tuntea mitään muuta kuin Jumalan käskyt. Niin sanoo Kristus Matteuksen 19. luvussa: Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt. Ja kun nuorukainen kysyy, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän, Kristus teroittaa hänen mieleensä vain kymmentä käskyä. Meidän on niin muodoin opittava erottamaan, mitkä teot ovat hyviä Jumalan käskyjen mukaan, eikä tekojen omasta ulkonäöstä, niiden suuruudesta tai paljoudesta, eikä siitäkään, mitä ihmiset tai inhimillinen laki ja tapa ovat mielivaltaisesti sellaisina pitäneet, niin kun tähän asti meidän sokeudessamme on tapahtunut ja yhä vielä tapahtuu, suureksi vahingoksi Jumalan käskyjen arvolle.”
Lain kuningaskäsky on rakkauden kaksoiskäsky, johon koko lain sisältö tiivistyy: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jumalan ankara vaatimus jokaiselle ihmiselle on, että ihmisen tulisi hänen lakinsa täyttää!

Jumalan laki koskee kaikkia
Jumalan kaikkia koskeva laki ilmenee Raamatusta ja sen voi siitä kuka tahansa lukea. Jumala on Raamatun mukaan kirjoittanut lakinsa jokaisen ihmisen sydämeen. Tämä koskee sekä uskovia että "pakanoita". Room. 2:14-15

Viimeksi mainittu on havainnollisesti nähtävillä siitä, että eri sivistyskansojen ja monien uskontojen eettiseen koodistoon sisältyy Raamatun kultaista sääntöä vastaava ohje, johon itse Herran Jeesuksen vuorisaarnan mukaan sisältyvät ”laki ja profeetat".

Jokaisella ihmisellä on siis jo luomisen seurauksena sisimmässään kohtalainen (vaikkakin syntiinlankeemuksessa heikentynyt) käsitys oikeasta ja väärästä. Sen sijaan kyky tehdä oikein on hyvin vajavainen ja syvimmässä merkityksessään oikeastaan puuttuu. 

Lain käyttötarkoitukset
Luterilaisten tunnustuskirjojen (Yksimielisyyden ohje) mukaan lailla on kolme käyttötarkoitusta.

Lain ensimmäinen käyttö tarkoittaa sitä, että laki ensinnäkin "pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa” (Yksimielisyyden ohje). Kyse on ennen kaikkea järjestyksestä täällä maailmassa. Luterilaisen perinteen mukaan lain ensimmäinen käyttö siis luetaan maallisen regimentin alaan. Ihmisellä, siis kenellä tahansa, on osittainen kyky toimia näissä itsensä alapuolella olevissa asioissa. Hän voi noudattaa yhteiskunnallista lakia ja hyviä tapoja sekä tehdä myös moraalisia ratkaisuja. Joissakin tilanteissa säännöt voivat tietenkin olla myös keskenään ristiriidassa, mikä aiheuttaa moraalisen ongelman. Saako puolustussodassa tappaa? Saanko valehdella, jos voin siten pelastaa ihmishengen? Ristiriidan ratkaisuun apuna on lain syvin olemus ja tiivistelmä, rakkauden kaksoiskäsky. Tähän kaikkeen jokaista ihmistä ohjaa myös lain ensimmäinen käyttötarkoitus.

Lain toinen käyttö tarkoittaa, että "se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä" (Yksimielisyyden ohje) eli toisin sanoen ohjaa ihmisen käsittämään oman mahdottomuutensa Jumalan tuomiolla. Ihminen on suhteessa Jumalaan konkurssitilassa. Tämä on lain tärkein tehtävä, ohjata syntinsä älyävä ihminen Kristuksen tykö. Tämä yhdessä evankeliumin kanssa luetaan hengellisen regimentin piiriin, jossa määräävää ja toimiva taho on Jumala. Ei ole yhtään vanhurskasta, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Synnin tunto ja kääntymys on mahdollinen, kun Jumala on kääntynyt ihmisen puoleen Pyhän Hengen työnä. Jumala tekee työtä ja puhuttelee sanansa sisältämän lain ja evankeliumin välityksellä.

Lain kolmas käyttö taas tarkoittaa Yksimielisyyden ohjeen mukaan seuraavaa:
Laki "on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä - eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta. Tästä lain kolmannesta käytöstä on muutamien harvojen teologien kesken syntynyt kiistaa. Onko lakia saarnattava myös uudestisyntyneille vai ei? Toinen osapuoli on vastannut myöntäen, toinen kieltäen.” Tarkoituksena Lutherin kuoleman jälkeen laaditussa Yksimielisyyden ohjeessa oli ratkaista tämä kiista. Lain kolmas käyttö hyväksyttiin tässä yhteydessä.

Lain kolmas käyttö
Tämä viimeksimainittu opinkohta on ainoa, jossa kristillisyytemme on avoimesti tehnyt selvän irtioton kirkon tunnustuskirjoista. Asia oli akuutti 1900-luvun alussa tapahtuneessa lestadiolaisuuden suuressa hajaannuksessa, jossa uudenheräyksen kanssa riideltiin lain kolmannen käytön tuomisesta kristillisyyteen. Uudenheräyksen käsitys oli, että lakia tulee saarnata myös uskovaisille. Tätä ei hyväksytty.
Päätös lain kolmannesta käytöstä tehtiin apostolein kokouksessa seurakunnan kanssa yksimielisesti (Ap.t. 15:22) ja se kirjoitettiin Antiokian, Syyrian ja Kilikian seurakunnille. Siinä hyljätään lain opettajain oppi lain käytännöstä kristityille ojennusnuoraksi, synnin muistuttajaksi ja hyväin töitten opettajaksi eksytys-oppina ja vanhurskaitten sieluja vaivaavana käytäntönä (Ap.t. 15:24). `Sillä niin kelpasi Pyhälle Hengelle ja meille, ettei yhtään enempää raskautta pidä teidän päällenne pantaman` (Ap.t. 15:28). Ja se päätös on muuttumaton, ja se velvoittaa kaikkia sitä kunnioittamaan ja seuraamaan.  
Toinen päätös lain kolmannesta käytännöstä tehtiin Saksan maalla kahdeksankolmatta vuotta Lutheruksen kuoleman jälkeen. Siinä Saksan viisaat ovat käsittäneet `paremman kirkkauden` kuin Pyhä Henki apostolein kokoukselle kirkasti. Sentähden he tekivät päinvastaisen päätöksen. Sen mukaan tulevat antinomisena villityksenä ja harhaoppina kirotuiksi apostolein kokouksen osanottajat ja sen päätöksen seuraajat. Mutta sillä päätöksellä he muuttivat evankelisen lutherilaisen kirkon lakikirkoksi. 
Kristillisyydessämme on aina uskottu, opetettu ja tunnustettu apostolein kokouksen päätöksen mukaisesti. Vieläkin pidetään kristillisyydestä eronneina ja toiseen evankeliumiin kääntyneinä niitä, jotka toisin opettavat ja tunnustavat. Eikä niitä kelpauteta kristittyjen seassa opettajiksi." Heikki Jussila - Kutsujan armo s. 175-176 otsikon ”Päätökset lain kolmannesta käytöstä” alla.
Vanhoillislestadiolaisten ja uudenheräyksen sovintokokouksessa 1911 tuotiin esille, että kyse ei tässä olisi lain alla olemisesta, vaan uskovaiselle kuuluvista neuvon, nuhteen ja opetuksen sanoista. Tämä oli uudenheräyksen edustajan kannanotto. Sovintoa ei syntynyt.

Kyse ei todellakaan ollut mistään esimerkiksi Heikki Jussilan tai kenenkään muun yhden miehen missiosta, vaan tämä on ollut vanhoillislestadiolaisuuden vallitseva ja aivan selvä kanta, josta voi lukea historiankirjoista. Erkki Reinikaisen 1990-luvulta olevan teoksen Usko ja Jumalan sana yksi keskeinen näkökohta on lain kolmannen käytön torjuminen. Seuroissa ei 2010-luvulla puhuta lain kolmannesta käytöstä sen enempää positiivisessa kuin negatiivisessakaan valossa.

Lain kolmannen käytön arviointia
Tilanne on kieltämättä ensikatsomalta vähän omituinen. Ensinnäkin on vaikea ymmärtää, miksi kenelle tahansa ei saisi puhua Jumalan tahdosta - laista, joka siis on niinkin lähellä, että se on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen.

Toiseksi yksimielisyyden ohjeessa aivan selvästi ohjataan lakia saarnattavan meissä olevan "vanhan ihmisen" vuoksi, ei Hengessä elävälle "uudelle ihmiselle”. Yksimielisyyden ohjeessa tai muuallakaan tunnustuskirjoissa ei väitetä lain kolmannella käytöllä olevan tekemistä "vanhurskaaksi julistamisen" kanssa.

Kolmanneksi vanhoillislestadiolaisuudessa nykyään puhutaan siinä määrin "evankeliumin kokonaisuuteen” kuuluvista neuvon, nuhteen, opetuksen ja kurituksenkin sanoista, että tässä suhteessa eron tekeminen lain kolmanteen käyttöön tuntuu keinotekoiselta eikä viimeksi mainittu oikeasti ole ollut olematonta historiassakaan.

Voisi ajatella jopa niin päin, että olisi parempi pitää laki lakina kuin sanoa tekojen kuuluvan "evankeliumin kokonaisuuteen" ja näin tehdä evankeliumista lakia. Näin tapahtuu esimerkiksi, kun silloin tällöin aloitetaan kertomalla armon opettavan ja tämän jälkeen puhutaan puoli tuntia teoista, joita armo opettaa. Näin on tosiasiassa armosta tehty teko ja evankeliumista laki.

Kannattaakohan meidän takertua näihin tässä esille tuotuihin systemaattisiin heikkouksiin wanhojen opetuksessa? Mielestäni ei. Se, mikä tässä koko riidassa on olennaista ja mistä voimme ottaa opiksi, on tämän kirjoituksen lopussa.

Onko lain kolmannelle käytölle tarvetta?
Edellä olen tuonut esille vähän kriittisiäkin näkökulmia perusteista, joilla oppia lain kolmannesta käytöstä on vanhoillislestadiolaisuudessa moitittu. On kaikesta huolimatta hyvä asia, että turhia opillisia sekaannuksia aiheuttava lain kolmas käyttö on meillä torjuttu. 

Ensinnäkään Raamatun selvä ilmoitus ei tunne erillistä lain kolmatta käyttötarkoitusta, toisin kuin kaksi ensimmäistä on Raamatussa aika suoraan ilmaistu. 

Toiseksi voidaan aivan hyvin sanoa niinkin, että lain kolmas käyttö on tarpeeton teologinen termi. Mihin kukaan ylipäänsä erikseen tarvitsisi lain kolmatta käyttöä, kun jo kaikkia (niin "pakanoita" kuin kristittyjäkin) koskeva lain ensimmäinen käyttö kertoo aivan riittävän tarkasti Jumalan tahdon mukaisen elämän? Lain kolmannen käytön tarve saattaa kummuta siitäkin ajatuksesta, että Jumalan laissaan ilmoittama tahto olisi muka jotenkin kätkettyä ja hankalasti ymmärrettävää viisautta. Näinhän asia ei ole, vaan kärjistäen Jumalan lain sisällön ymmärtää jokainen sen lukeva. Vai kehtaako joku väittää, että Raamatun ohjeet siivoa elämää varten olisivat jotenkin puutteelliset? Mikä konkreettinen (muu kuin ihmisen tekemä) ongelma olisi sellainen, johon ihmisen olisi saatava vastaus, mutta Jumala sanassaan kieltäytyy antamasta riittävän selvää vastausta?

Kolmanneksi koko termi on vain omiaan mitätöimään armon avaruutta ja aiheuttamaan tarpeetonta epäselvyyttä. Myös tätä termiä käytettäessä on aina läheisesti käsillä vaara siitä, että laki ja evankeliumi menevät sekaisin, vaikka sinänsä siinä aivan oikein tehdään ero lain ja evankeliumin välillä. Ollaan kuitenkin helposti tilanteesta, jossa evankeliumin omistaminen tosiasiallisesti kytketään Hengen kirkastamien ennalta määrättyjen tunnusmerkkien näkymiseen elämässä. Se on yksilön kannalta ratkaisevaa, millaisena asiat todellisuudessa näyttäytyvät.

Mitä minun on tästä kaikesta ajateltava?
On hyvin todennäköistä, että lain kolmatta käyttöä vastaan riehuminen vanhoillislestadiolaisuuden historiassa on ollut enemmänkin yleistä leviämään alkaneen tiukkuuden vastustamista kuin tarkkaan punnittua tunnustuskirjojen kritiikkiä. Ei anneta kritiikkiin ehkä liittyvien heikkouksien häiritä, vaan katsotaan olennaiseen eli siihen, mitä tällä kaikella on ennen ajettu takaa ja mitä meidän on syytä oppia vanhoilta ja pitää siitä kiinni vielä tänäänkin? 

Vanhoillislestadiolaisuudessa on ollut äärimmäisen vahva luottamus Hengen uudeksi tekevään voimaan kristityssä. Tämä luottamus on ollut jopa niin vahvaa, että on rohkeasti tykkänään kielletty tekojen ja lakien saarnaaminen uskovaisille. Eikö meillä ole mitään opittavaa tästä wanhojen asennoitumistavasta vai olemmeko mekin käsittäneet ”paremman kirkkauden” tässä asiassa?

Kristitty, joka elää Kristuksessa ja jossa Kristus elää, ojentautuu Jumalan tahtoa kohti spontaanisti, vapaasti ja iloisesti. Hänessä pääsee irti Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen. Tämäkin on Jumalan lahja. Vaikka tekomme ovatkin niin vajavaisia, en ymmärrä, mitä varsinaista lisää lain saarnan ylläpitäminen toisi tähän lahjaan. Oikean hyvän tekemisessähän on pohjimmiltaan kyse vain Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta siten että laitamme Jumalalta saamamme rakkauden kiertoon.

Miten kukaan voi rakastaa käskemällä?

lauantai 31. lokakuuta 2015

Vapaan uskomisen paikka

"Nyt, kun [suomalainen suuri kaupunki, nimi sensuroitu] ja ympäristön rauhanyhdistys on vielä jonkin aikaa remontissa, seuroja järjestetään pääasiassa kirkoissa. Tänä aikana on huomattu oman rauhanyhdistyksen merkitys uskovaisille: se on koti, jossa voi olla ja uskoa vapaasti." (Päivämies 28.10.2015 s. 9)

Mitä ajatuksia tästä uutisesta tulee sinulle, joka olet maailman valo?

torstai 8. lokakuuta 2015

Sinä olet mediailmiö

Ilta-Sanomien 8.10.2015 etusivun täyttävä otsikko ja siihen liittyvä uutinen oli minulle pysäyttävä.




Yhden Suomen suurimman median uutisointi on täyttä totta. Kyseinen nimettömänä esiintyvä äiti varmasti meikkaa ja katsoo mieheltään salaa tv-ohjelmia nettiselaimen kautta. Myös on totta, että tällainen elämä sattuu kipeää ja että se on kaksoiselämää. 

Mikä lehden ykkösuutisessa yllättää, on kuitenkin se, että nyt on tässä meidän "mediamylläkässä" ilmeisesti viimein saavutettu sellainen lakipiste, että varsinaista uutista ei enää edes ole eikä sen puoleen ongelman syventämistä muutenkaan. Melkein sivun kokoinen juttu todella kertoo vain enää siitä, että on olemassa eräs nainen, joka toimii Iltasanoman etusivulla lupaamalla tavalla. Jännittävin kohta "uutisessa" on se, kun aviomies oli kerran yllättänyt naisen nettinsä ääreltä ja oli suuttunut. 

Nyt en missään tapauksessa ole katkera erittäin monesta tarpeellisesta otsikosta, joita ilman tiettyjä korjausliikkeitä ei meillä olisi koskaan tapahtunut. Yhteisön kipukohtien esillä pitäminen on tietenkin tarpeellista. Toteanpahan vain, että lestadiolaisuus on vakiinnuttanut asemansa yhtenä määräajoin toistettavana uutisena. Jos ei ole mitään muuta tapahtumia lestagenressä viime kuukausilta, niin käyhän tämäkin. Päivänä jolloin ei lehdellä ollut tarjota mitään muuta "uutista" kuin Mauno Koiviston olleen kallellaan itään päin (toinen jymyuutinen), voidaan tehdä pää"uutinen" esimerkiksi nettiä salaa tarkkailevasta äidistä.

"Uutisesta" tuli tympeä olo. Se kertoo ahtaasta uskonyhteisöstä ja ahtaasta valtakulttuurista, joka tarvitsee päivittäisen stereotypia-annoksensa.